MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

View previous topic View next topic Go down

MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Zach Hartigan on 19.09.16 2:44

MÖKKITAPAHTUMAN KUVAUS
Duel Masters Finland ry järjestää jäsenilleen jälleen kerran huikeaakin huikeamman mökkitapahtuman! Luvassa on mahtaavaa duelaamista, jännitystä, palkintoja ja ennen kaikkea parasta ja monipuolisinta seuraa kaikille teille DM:n nälkäisille. Sisätiloista löytyy sauna, joten sinnekin pääsee muutaman saunakaljankin nauttimaan niin halutessaan. Mökiksemme valikoitui tiukan äänimyllytyksen jälkeen Hankasalmen Aurinkorannan mökki ja ajankohdaksi joulukuun ensimmäinen viikonloppu 2.-4.12. Toisin sanoen mukaan pääsee jopa kahdeksi päiväksi, mutta lyhyemmäksi aikaakin voi tulla. Suositeltavaa on tulla niin pitkäksi aikaa kuin vain pääsee, sillä mökin hinta on kaikille osallistujille sama, vaikkakin piipahtaa voi ilmaiseksi tai enintään 5e:n hintaan. Henkilökohtaisesti olen aina ollut 2 vuorokautta, enkä ole kertaakaan sitä todellakaan katunut!

Hintaa tapahtumalla on enintään 45€ per henki, ja tuohon hintaan sisältyy 6€:n turnausmaksu. Turnausmaksu ei ole pakollinen, mutta se oikeuttaa osallistumisen eeppiseen turnaukseemme ja sen huikeista palkinnoista kamppailuun. Viime kerralla hinta oli vajaa 35e per henki ja palkintona oli yksittäisiä kortteja, buustereita sekä Mc-promoleluja ja niihin sisältyneitä ainutlaatuisia promokortteja. Tällä kerralla palkintona on todennäköisesti ainakin DM-05 tai DM-06:n buustereita. Turnausmaksusta mahdollisesti ylijäävä summa käytetään yhdistyksemme hyväksi.

Mukaan mökille tarvitset KORTTISI, vaihtovaatteita, petivaatteet tai makuupussin, pyyhkeen, henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, mielellään käteistä ainakin 20€ korttikauppoihin sekä henkilöllisyystodistuksen kaiken varalta. Makuupussi on suotava vaihtoehto, sillä emme voi taata kaikille petipaikkaa; viime kerralla ainoastaan yksi päätyi nukkumaan makuualustalle lattialle. Tässä kohti on hyvä mainita, että mökillä ei todennäköisesti hirveästi nukuta, mutta toki niin voi halutessaan tehdä.

Osallistuminen tapahtumaan vaati yhdistyksen jäsenyyden, tai ainakin aikomuksen liittyä jäseneksi. Ensimmäinen jäsenyysvuosi on kaikille ilmainen, ja jäsenyytensä voi keskeyttää milloin tahansa.

TÄÄLTÄ löydät vielä tämänkertaisen mökkimme tiedot: [You must be registered and logged in to see this link.]

Mitä siis vielä odotat!? Ilminanna itsesi mukaanlähtijäksi!

ILMOITTAUTUMINEN DOODLESSA - [You must be registered and logged in to see this link.]

Kiireisimmille lyhyesti:

MITÄ? Duel Masters -henkinen mökkitapahtuma Keski-Suomessa
MISSÄ? Hankasalmi, Halttulantie 386
MILLOIN? Viikonloppu 2.-4.12.
MIKSI? Duel on!
MITÄ MAKSAA? Enintään 45e turnausmaksuineen
PUKUKOODI? Vaatteita päällä ja tarvittavat varusteet mukana
ILMO? [You must be registered and logged in to see this link.]


----- ----- ----- ----- ALKUPERÄINEN VIESTI ----- ----- ----- -----

Syyskuu lähestyy loppuaan ja monien mielessä varmasti jo paljon puhuttu mökkireissu joka päättäisi menestyksekkään vuoden 2016 DMFinlandin osalta. Edellinen tapahtumamme elokuussa oli todella upea kuten muutkin yhdistyksemme historiassa toteutuneet miitit. Tulemme varmasti jatkamaan samalla tiellä päättäväisin askelin!

Heitin Hankasalmen mökillä ilmoille idean josko mökkeilisimme vielä kerran tänä vuonna. Ajankohtana olisi marraskuun loppu tai joulukuun alku mikäli kelit sen sallivat. Viimevuonna olimme Jämsässä kun lunta ei näkynyt. Eikä sekään ole ylitsepääsemätön este, mutta pidän ihmeenä jos ennen vuodenvaihdetta saamme pysyvän lumipeitteen keski-suomeen.

Mielessäni on tasan kaksi mökkiä. Se Jämsän Aittolahti tai Hankasalmen Aurinkoranta. Molemmat todella kodikkaita ja lämminhenkisiä paikkoja hyvine varusteineen. Etenkin pelitilat ovat näissä hyvissä kantimissa. Hankasalmen mökissä tilat oli käytetty todella hyvin! Petipaikkoja riittää isommallekin porukalle ja yhtäaikaisia pelejä vireille jopa kuusi. Jämsän mökissä petipaikkoja vähemmän kuten myös pelitilaa, mutta jos porukkaa on lähdössä vähemmän niin se on oiva valinta!

Tässä alla vielä linkit molempiin mökkeihin. Kun äänestämme tulevasta mökistä niin nämä tulevat saamaan ääneni. Uusien kohteiden ehdottelu on kuitenkin tervetullutta ja ottakaan reippaasti osaa keskusteluun! Cool

AURINKORANTA - Hankasalmi

AITTOLAHTI 2 - Jämsä


LISÄYS ELTP:ltä

Mökin vuokran suuruus on ollut aikaisemmilla kerroilla 20-35e per henki. Jos tapahtumassa haluaa ottaa osaa turnaukseen, niin turnausmaksu tulee olemaan MAKSIMISSAAN 10e, mutta oletettavasti 5-7e. Turnauksessa on luonnollisesti palkinnot, jotka kustannetaan turnausmaksulla. Mahdollisesti ylijäävä osuus käytetään yhdistyksemme Duel Masters Finlandin hyväksi. Turnaukseen osallistuminen ei ole pakollista. Siitä tulee lisätietoa vielä lähempänä varsinaista tapahtumahetkeä.

LINKIT DOODLE-ÄÄNESTYKSIIN, käykää HETI äänestämässä edes alustavasti teitä miellyttäviä ajankohtia ja mökkiä. Kirjoitushetkellä joulukuun alku on saanut eniten kannatusta.

MILLOIN: [You must be registered and logged in to see this link.]

MISSÄ: [You must be registered and logged in to see this link.]

YLLÄ OLEVAT ÄÄNESTYKSET OVAT SULKEUTUNEET, mutta ilmoittautuminen on AUKI: [You must be registered and logged in to see this link.]

_________________
Your Eyes are like a space. So bright and deep. I just want to drown in to em'...
avatar
Zach Hartigan
Valvoja
Valvoja

Viestejä / Messages : 1052
Palautepisteet / Feedback Points : 45/45
Liittynyt / Join Date : 2014-09-06

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 29.09.16 15:10

Lisäsin nuo WA-ryhmässämmekin nähdyt linkit tuohon kaikkien saataville. Käykääpäs ilmaisemassa mielipiteenne, niin osataan organisoida juuri oikeanlainen tapahtuma. Tuo ajankohta on se tärkeämpi näistä nyt alkuun. Saadaan alustavaa tietoa osallistujamäärästä, niin osataan vielä tehdä hienosäätöjä mökin yms. suhteen.

Mökin vuokran suuruus on ollut aikaisemmilla kerroilla 20-35e per henki. Jos tapahtumassa haluaa ottaa osaa turnaukseen, niin turnausmaksu tulee olemaan MAKSIMISSAAN 10e, mutta oletettavasti 5-7e. Turnaukseen osallistuminen ei ole pakollista. Paikkana oletettavasti Keski-Suomi, mutta ehdotuksia otetaan vastaan

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 15.10.16 21:02

Heipä hei kaikille,

Mökki laitetaan varaukseen ensi tai sitä seuraavalla viikolla, joten käypä vaikuttamassa aikaan ja paikkaan Doodlessa tai kerro mielipiteesi täällä HETI.

Niille, jotka eivät vielä ole WA-ryhmässämme, niin laittakaa ihmeessä puhelinumeronne minulle, niin voin teidät sinne lisätä. Ryhmässämme nimittäin kulkee kaikki ajankohtaisin tieto ja tapahtuu ensisijainen yhteydenpito porukkamme välillä.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Zach Hartigan on 16.10.16 15:52

Jämsän mökistä on mennyt varaukseen jollekulle joulukuun toinen viikonloppu 9.12.-11.12.

Eli Jämsän osalta kyseinen viikonloppu on valitettavasti pois laskuista. Jos tuo kyseinen viikonloppu on kuitenkin sinulle suotuisin niin tarkistathan oletko halukas matkaamaan Hankasalmelle toiselle vaihtoehdollemme.

Kuten ELTP totesi niin päätöksiä on alettava tekemään. Mikään ei valmistu itsestään tai yhden päätöksillä.

_________________
Your Eyes are like a space. So bright and deep. I just want to drown in to em'...
avatar
Zach Hartigan
Valvoja
Valvoja

Viestejä / Messages : 1052
Palautepisteet / Feedback Points : 45/45
Liittynyt / Join Date : 2014-09-06

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 16.10.16 16:06

Taitaa mennä mökki varaukseen ensi viikolla. Jouluksi aletaan mökkejä varailemaan muuallakin.

Tällä hetkellä Doodlen äänestysten perusteella on vaikea sanoa milloin mökille lähtisimme. Parhaimmilaan 4 henkilöä on äänestänyt yhtä ajankohtaa useammassa eri vaihtoehdossa, eli tässä tapauksessa yksikin ääni voi ainakin teoriassa ratkaista ajankohdan.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 22.10.16 17:51

Aivan vielä ei ole mökkiä saatu varattua, mutta äänestysvaihtoehdot on lyöty lukkoon, joten on aika avata portit varsinaisille ilmoittautumiselle Duel Masters Finland ry:n järjestämään tapahtumaan! Doodleen ei mahtunut kummoistakaan tekstiä, niin kirjoitan alle vielä tarkemman tapahtumakuvauksen.

MÖKKITAPAHTUMAN KUVAUS
Duel Masters Finland ry järjestää jäsenilleen jälleen kerran huikeaakin huikeamman mökkitapahtuman! Luvassa on mahtaavaa duelaamista, jännitystä, palkintoja ja ennen kaikkea parasta ja monipuolisinta seuraa kaikille teille DM:n nälkäisille. Sisätiloista löytyy sauna, joten sinnekin pääsee muutaman saunakaljankin nauttimaan niin halutessaan. Mökiksemme valikoitui tiukan äänimyllytyksen jälkeen Hankasalmen Aurinkorannan mökki ja ajankohdaksi joulukuun ensimmäinen viikonloppu 2.-4.12. Toisin sanoen mukaan pääsee jopa kahdeksi päiväksi, mutta lyhyemmäksi aikaakin voi tulla. Suositeltavaa on tulla niin pitkäksi aikaa kuin vain pääsee, sillä mökin hinta on kaikille osallistujille sama, vaikkakin piipahtaa voi ilmaiseksi tai enintään 5e:n hintaan. Henkilökohtaisesti olen aina ollut 2 vuorokautta, enkä ole kertaakaan sitä todellakaan katunut!

Hintaa tapahtumalla on enintään 45€ per henki, ja tuohon hintaan sisältyy 6€:n turnausmaksu. Turnausmaksu ei ole pakollinen, mutta se oikeuttaa osallistumisen eeppiseen turnaukseemme ja sen huikeista palkinnoista kamppailuun. Viime kerralla hinta oli vajaa 35e per henki ja palkintona oli yksittäisiä kortteja, buustereita sekä Mc-promoleluja ja niihin sisältyneitä ainutlaatuisia promokortteja. Tällä kerralla palkintona on todennäköisesti ainakin DM-05 tai DM-06:n buustereita. Turnausmaksusta mahdollisesti ylijäävä summa käytetään yhdistyksemme hyväksi.

Mukaan mökille tarvitset KORTTISI, vaihtovaatteita, petivaatteet tai makuupussin, pyyhkeen, henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, mielellään käteistä ainakin 20€ korttikauppoihin sekä henkilöllisyystodistuksen kaiken varalta. Makuupussi on suotava vaihtoehto, sillä emme voi taata kaikille petipaikkaa; viime kerralla ainoastaan yksi päätyi nukkumaan makuualustalle lattialle. Tässä kohti on hyvä mainita, että mökillä ei todennäköisesti hirveästi nukuta, mutta toki niin voi halutessaan tehdä.

Osallistuminen tapahtumaan vaati yhdistyksen jäsenyyden, tai ainakin aikomuksen liittyä jäseneksi. Ensimmäinen jäsenyysvuosi on kaikille ilmainen, ja jäsenyytensä voi keskeyttää milloin tahansa.

TÄÄLTÄ löydät vielä tämänkertaisen mökkimme tiedot: [You must be registered and logged in to see this link.]

Mitä siis vielä odotat!? Ilminanna itsesi mukaanlähtijäksi!

ILMOITTAUTUMINEN DOODLESSA - [You must be registered and logged in to see this link.]

Kiireisimmille lyhyesti:

MITÄ? Duel Masters -henkinen mökkitapahtuma Keski-Suomessa
MISSÄ? Hankasalmi, Halttulantie 386
MILLOIN? Viikonloppu 2.-4.12.
MIKSI? Duel on!
MITÄ MAKSAA? Enintään 45e turnausmaksuineen
PUKUKOODI? Vaatteita päällä ja tarvittavat varusteet mukana
ILMO? [You must be registered and logged in to see this link.]

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 13.11.16 14:10

Ei enää ole pitkälti tähän tapahtumaan. Mukaanlähtijöitä on jo yli 10, joten kannattaa ilmoittaa heti jos vielä mielii osallistua. Useammat uudet kasvot ovat taas mukana, joten ei kannata liika arkailla.

Terveisin Saksan Hampurista,
ELTP

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Jynkkymasiina69 on 14.11.16 20:30

Työsopimus päättyy marraskuun lopussa. Hommatkaa kyyti mulle noihin niin yhdistys voi alkaa investoimaan. PS. mulla ei ole WA

[You must be registered and logged in to see this image.]

avatar
Jynkkymasiina69
Ylisoturi
Ylisoturi

Viestejä / Messages : 91
Palautepisteet / Feedback Points : 2/2
Liittynyt / Join Date : 2016-02-01
Ikä / Age : 22
Paikkakunta / Location : Pori

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 14.11.16 21:00

Tampere-Hankasalmi siis. Minkälaista kyytiä tarkalleen meinaat? Asemalta nouto ainakin onnistuu

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Jynkkymasiina69 on 14.11.16 21:06

Voi tampereeltakin ja takas kyyditä, mutta pääsen tonne hankasalmelle valtatien nesteelle asti omatoimisesti.
avatar
Jynkkymasiina69
Ylisoturi
Ylisoturi

Viestejä / Messages : 91
Palautepisteet / Feedback Points : 2/2
Liittynyt / Join Date : 2016-02-01
Ikä / Age : 22
Paikkakunta / Location : Pori

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 14.11.16 21:31

Välitän viestisi eteenpäin. Luulisi jotain järjestyvän.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Zach Hartigan on 14.11.16 22:29

Kiitos rehdistä huutokilpailusta DM Finlandia vastaan. Mökillä 10 petipaikkaa ja kaikki täytetty. Tervetuloa seuraavaan kaupunkitapahtumaan mahdollisesti Tampereelle keväällä 1939.

_________________
Your Eyes are like a space. So bright and deep. I just want to drown in to em'...
avatar
Zach Hartigan
Valvoja
Valvoja

Viestejä / Messages : 1052
Palautepisteet / Feedback Points : 45/45
Liittynyt / Join Date : 2014-09-06

Back to top Go down

Siiiiirtyyyyyyy

Post by ELTP on 14.11.16 22:47

Kuten Zach jo mainitsikin, on mökkipaikat jo varattu. Ensi keväänä pidetään taas kaupunkimiittiä oletettavasti Tampereella, eli sinne ajoissa vaan mukaan.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by Jynkkymasiina69 on 15.11.16 7:03

Zach Hartigan wrote:Kiitos rehdistä huutokilpailusta DM Finlandia vastaan. Mökillä 10 petipaikkaa ja kaikki täytetty. Tervetuloa seuraavaan kaupunkitapahtumaan mahdollisesti Tampereelle keväällä 1939.

Spoiler:
[You must be registered and logged in to see this image.]
avatar
Jynkkymasiina69
Ylisoturi
Ylisoturi

Viestejä / Messages : 91
Palautepisteet / Feedback Points : 2/2
Liittynyt / Join Date : 2016-02-01
Ikä / Age : 22
Paikkakunta / Location : Pori

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 15.11.16 14:16

Tulimme siihen tulokseen, että mökille mahtuu vielä halukkaita mukaan. Tosin jäljellä ei näillä näkymin ole yhtään vuodepaikkaa, mutta patjoilla ja makuupusseilla kyllä selviää jo pitkälle. Toiseksi, eipä näillä reissuilla kovinkaan moni yli 4h yösssä ole nukkunut, vaikka voihan sitä nukkuakin vaikka koko ajan jos siltä tuntuu.

Jos siis Jynkky tai joku muu on vielä kiinnostunut lähtemään mukaan, niin joko Doodle-kyselyä laulamaan tai viestiä suoraan mulle. Järjestetään teille kyllä kyyti bussibysäkiltä tai juna-asemalta mökille, mutta niistä pitää vielä sopia tarkemmin, jotta ei tule turhia odotteluita tai turhan useita reissuja.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 05.12.16 23:27

Iltaa hyvät herrat!

Hintaa mökkittapahtumalle tuli turnausmaksun sisältäen 38,70€ henkilöltä. Maksun voi suorittaa Duel Masters Finland ry:n tilille DE36 5123 0800 6530 7288 66. Osoitteeksi voitte laittaa Suomi. Laittakaa viestikenttään kenen puolesta maksatte, jos sei ei käy suoraan ilmi maksajasta. Maksuaikaa on 5.1. asti, mutta maksakaa mielellään mahdollisimman pian, sillä yhdistyksen varallisuus ei ole suuri.

Jos tarvitsette lisämaksuaikaa, niin ottakaa yhteyttä. Yleensä joustoa on löytynyt: yhteisellä asiallahan tässä ollaan.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

Raportti joulukuun mökkireissusta

Post by Zach Hartigan on 11.12.16 16:55

Joo-o... Kirjoitin todella kattavan raportin, mutta se katosi onnistuneesti bittiavaruuteen. En todellakaan kirjoita sitä uudestaan joten tässä tiivistelmä:

Perjantaina saavuin Hankasalmella. Tapasin Osqun ja Mason Jari-Pekka huoltoasemalla. Ostimme subit ja kävimme keskustassa kaupassa. Sieltä mökille odottelemaan muita. Ei-No ja Julli saapuivat pohjanmaalta. Luovutin Ei-Nolle mahtavan Neuvostoliiton lipun. Ei-No oli iki onnellinen. Seuraavaksi saapui Ande ja Amba. Sain käsiini japanista tilatut kortit. Turnauspakka valmistui Hazaria promojen myötä.

Kävimme Jullin kanssa hakemassa JuGin samaiselta huoltoasemalta. Kävimme jälleen kaupassa ja takaisin mökille. Rannikonruhtinaat saapuivat seuraavaksi. Irou, Timrewfi ja Jynkkymasiina. Ilta jatkui pitkälle aamuun asti. Unta ei saanut, mutta aamulla sitten parisen tuntia. Herätin Ei-Non kaveriksi paistamaan lättyjä ulos muurikalla. Ai, että maistui hyvältä!

Päivä valkeni siinä hiljalleen ja tuli aika lähteä osalla porukkaa lounastamaan Revontulen Bowling Dineriin. Minä, JuGi, Osqu, Maso ja Amba söimme todella herkulliset burgerit. Mökille palattuamme oli aika järjestää turnaus. Lohkoja tuli kaksi joissa toisessa 6 ja toisessa 5 + mr X.
A-lohkon voitti ZH, toisena Osqu, kolmantena Timrewfi, neljäs Maso, viides Ei-No ja kuudes Jynkkis. B-lohkon voittoon rynnisti Amba, kakkoseksi JuGi, Ande kolmas, Irou neljäs, Iikka viides ja mystinen mr.X kuudes.
Lohkojen kaksi parasta etenivät jatkoon. A1 vs B2 ja B1 vs A2. Hävisin JuGille semifinaalin lukemin 2-1. Amba voitti omansa samoin lukemin. Pronssimatsin klaarasin lukemin 2-1 Osqua vastaan. JuGi otti niskalenkin Ambasta finaalissa ja voitti selvästi 3-0.

ONNEA MESTARILLE!

Palkinnoiksi oli boostereita DM-05 ja DM-06 seteistä. Yleisönsuosikki pakka sai laatikon kortteja. Ei-No valikoitui sen kategorian voittajaksi. Sen laatikon holot jaettiin arvalla kaikkien kesken tasaisesti.

Sunnuntai aamuna herättiin ripeästi koska osalla aikainen lähtö. Ensin makkaranpaistoa ja ryhmäkuva. JuGi lähti kotiin. Sen jälkeen Ande ja Amba. Viiden aikoihin loput porukasta kun mökki oli siivottu. Jätin Osqun ja Mason huoltoasemalle. Ajoin ******** kelissä kotiin varkauteen. Auto hajosi, 1200e remontti edessä. Hauska reissu.

Näitä lisää.

-ZH

ps. linkki kuviin: [You must be registered and logged in to see this link.]

_________________
Your Eyes are like a space. So bright and deep. I just want to drown in to em'...
avatar
Zach Hartigan
Valvoja
Valvoja

Viestejä / Messages : 1052
Palautepisteet / Feedback Points : 45/45
Liittynyt / Join Date : 2014-09-06

Back to top Go down

Re: MÖKKITAPAHTUMA joulu 2016

Post by ELTP on 11.12.16 23:26

Tämäkin oli jo varsin hyvä raportti, joka antoi selkeämmän kuvan tapahtumasta eritoten minunlaiselleni joka ei päässyt paikalle.

_________________
The world changes, I change - My passion for Duel Masters persists.
avatar
ELTP
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestejä / Messages : 1305
Palautepisteet / Feedback Points : 25/25
Liittynyt / Join Date : 2014-08-17
Paikkakunta / Location : Espoo

http://www.dmfinland.org

Back to top Go down

View previous topic View next topic Back to top

- Similar topics

 
Permissions in this forum:
You cannot reply to topics in this forum